Post by Anttu on Aug 26, 2009 13:48:25 GMT -5
Alkuperäinen nimi: Shiroi Hane [= valkoinen sulka]
Kutsutaan: Ichi Jikan Semai
Ikä: 16 vuotta
Syntynyt: 17.5.-93
Sukupuoli: Poika
Suuntautuminen: Hetero
Siiviilisääty: Sinkku
Laji: Velho
Taikavoimat: Esineiden leijuttaminen
Ulkonäkö:
Ichi on ruumiinrakenteeltaan varsin aikuistunut nuori mies. Tuo on noin 175cm pitkä ja painaa siihen nähden sopivasti. Poika on melko hoikka, mutta silti suhteellisen lihaksikas.
Ichillä on lyhyet tummat sähkönsinistä sävyä olevat hiukset ja siniset silmät. Nuorukainen suosii tummia vaatteita ja erityisesti mustaa, viitallista pukua, jonka hupulla saa peitettyä kasvot halutessaan.
Pojan perus ilme on nyrpeä ja ehkä hieman ylimielinenkin. Tuolla tuntuu olevan tapa katsoa muita nenänvarttaan pitkin, vaikkei tuntisikaan noita.
Aseet: Ichi kantaa mukanaan viittä shurikeniä (=heittotähteä)
Luonne:
Poika voi vaikuttaa ulospäin kylmän rauhalliselta ja hiljaiselta, mutta todellisuudessa tuon temperamenttisuus on melkein päällekäyvää. Ichin saa suuttumaan helpommin, kuin rauhoittumaan ja tuo osaa olla halutessaan erittäin pitkävihainen. Sinihiuksisella on kovat luulot itsestään, eikä tuo juuri välitä muiden, kuin itselleen läheisien henkilöiden mielipiteistä. Nuorukainen vaikuttaa jonkinsortin murrosikäiseltä ja tuolla on huono tapa aliarvioida muut. Ichillä on tarve olla oikeassa kaikessa, eikä tuo voi sietää häviämistä, mutta nielee sen kylmästi, jos pakko on.
Ichi on helposti yllytettävissä mihin tahansa tyhmään temppuun ja muiden silmissä poika siis onkin helposti näsäviisas kakara, joka ei välitä kenestäkään muusta, kuin itsestään. Näin ei kuitenkaan ole, vaan hänellä on kenties halu päästä muiden huomion alaiseksi - vaati se miten paljon tahansa.
Kaiken tämän rämäpäisyyden alla poika kuitenkin on pahemman luokan pelkuri, joka pelkää yrittää mitään, jottei menettäisi sitäkin vähää, mikä hänellä jo on. Omissa oloissaan ollessaan Ichi osaa kuitenkin pitää suunsakin kiinni joskus, muttei pelkää avata sitä aivan väärällä hetkellä. Hän on juuri sitä tyyppiä, joka puhuu ensin ja ajattelee sitten - jos ajattelee lainkaan. Tästä johtuen pojalle on myös erittäin hankalaa sanoa jollekin olevansa pahoillaan. Se vain on vastoin kaikkia tuon normeja.
Ichi ei ole tyhmä, vaikka tuo onkin luokka-asteensa vanhimpia muutamalle luokalleen jäämisestä. Pojalla on vain huono taipumus olla välittämättä koulumenestyksestään. Hän pystyisi kyllä parempaan, jos todella haluaisi yrittää.
Mikä sitten on syy siihen, ettei Ichi yritä? Ehkä tuo on vain kokenut enemmän vastoinkäymisiä, kuin onnistumisia ja ne ovat jättäneet häneen jälkensä.
Pohjimmiltaan Ichi on kuitenkin kunnon poika, minkä vain hänen läheisimmät ystävänsä pystyvät näkemään. Hänen huoleton elämäntyylinsä on vain jättänyt tämän tosiasian varjoonsa.
Menneisyys:
Shiroi syntyi alkujaan kaupungissa vanhempiensa esikoiseksi. Pojan vanhemmat kuuluivat juuri siihen hienostoryhmään, jolla oli rahaa kuin roskaa ja tästä johtuen talo kiinnittikin monien ohikävelevien huomion. Suuri ja valkoinen talo aidatulla pihalla.
Kaikki naapuruston lapset ajattelivat samalla tavalla: " Hemmoteltu kakara", eikä kukaan tullut ajatelleeksi, miten yksinäiseltä tuosta pikkupojasta mahtoi tuntua, kun tuo istui yksin valtavalla pihalla, eikä kukaan ollut auttamassa, jos kaatui ja satutti itsensä.
Sellainen oli Shiroin lapsuus yksinkertaisesti. Isällä oli hyvä työpaikka ja tuo oli korkeassa arvossa. Ei tuolla ollut aikaa pojalleen ja niin tuon esikoinen sai kasvaa äitinsä helmoissa sikäli, kun tuo huomioi hänet. Pojan elämä sai kuitenkin uuden käänteen, kun Shiroi sai pikkusisaren. Ensin asia oli hänestä ihanteellinen, mutta huomatessaan vähitellen, miten hänen vanhempansa kohtelivat tytärtään niin paljon paremmin, kuin häntä, alkoi Shiroi tuntea mustasukkaisuutta pikkusisartaan kohtaan ja käyttäytyä, kuten kuvitella saattoi. Hän inhosi sisartaan, koska tuo vei kaiken huomion, mutta se inho katosi pala palalta, kun hän tutustui ainoaan sisarukseensa. Heistä tuli parhaat ystävät ja kuinkas muutenkaan - eihän pojalla ollut muita.
Vuosia myöhemmin Shiroille kuitenkin iskettiin totuus päin näköä niin, että se horjautti hänet. Hän oli jonkin sortin aatelis sukua ja hänen tuli jatkaa isänsä jalanjäljissä. Mutta miten hän voisi, kun häntä oltiin hyljitty niin kauan hänen omassa perheessään?
Ei mitenkään.
Ja silti, häneltä odotettiin sitä. Se oli hänen kohtalonsa. Mutta siinä oli eräs ongelma.
Koteihin jaettiin mainoslappusia. Niitä oli oikeastaan kaikkialla, pylväissä, rakennusten seinissä - kaikkialla. Ja niiden kaikkien sanoma oli sama: tappakaa luonnonoikut.
Hänen vanhempansa naurahtivat halveksuvasti, inhoten niitä, jotka kutsuivat itseään noidiksi ja velhoiksi. Mutta he olivat aina nähneet vain sen pojan, joka oli yksin eikä valittanut. He eivät nähneet sitä aikuistumassa olevaa poikaa, joka osasi salaa liikutella tavaroita koskematta niihin.
Ja se oli vikatikki hänelle.
Ei ollut enää Shiroi Hanea.
Oli vain Ichi Jikan Semai, joka päätyi karkaamaan kotoaan ja lähtemään kaupungin laidalta alkavaan synkkään metsään. Ja päätyi Phantasiaan.
Tietämisen arvoista:
- Ichi luotiin alkuperäiseen "Phantasiaan" (ent. Hito-tsuki RPG) muutamia vuosia sitten, eikä ole muuttunut tänä aikana lainkaan.
- Ichi oli alunperin prinssi, nykyään sivumainintana on vain "aatelinen".
Pelit:
Another boring class - Not. (kesken)
Pelaaja ja hahmon tiedot: Angelrose