Another boring class - Not. // Anttu.

[Watson]

Ulkona oli suhteellisen hirveä ilma. Satoi, tuuli, ihme kun ei ukkostanutkin vielä. Oppilaat siis eivät ainakaan huokailleet päästäkseen ulos, mutta muuten varmasti kyllä. Luokassa oli suhteellisen kylmä, monet oppilaista tuppasivat sanomaan että se oli heidän opettajansa ruumiinlämpötila.

Nimittäin luokan edessä seisova naishenkilö ei ollut mukavimmasta päästä, ainakaan häirikköoppilaille. Kuten tavallisestikin, Iyashii oli pukeutunut kimonoon, tällä kertaa mustaan. Hän ei kuollakseenkaan ymmärtänyt oppilaiden huokauksia, sillä tämä oli kuitenkin, ainakin hänen omasta mielestään, kiinnostava aine. Taistelulajien historia. Niin, se oli hänen pääaineensa itse taistelulajien opetuksen lisäksi.
"Oletan että olette lukeneet läksynne, joten voimmekin aloittaa pistokokeilla."
Hän tiesi että se sana sai aina oppilaat huokamaan, jotkut panikoivat laiskuuttaan ja jotkut taas olivat ylpeitä siitä että olivat jaksaneet lukea ja saisivat hyvät numerot tästäkin. Nainen kuljeskeli luokassa, ja jakoi oppilailleen lappuset joihin nuo saisivat kirjoittaa kysymykseen vastauksen. Tämän rutiininen suoritettuaan tuo käveli istumaan opettajanpöytänsä taakse, ja alkoi lukea kysymyksiä luokalle, josta suurin osa pudisteli päätään ja huokaili.

Teräväkatseiset silmät tarkkailivat luokkaa mahdollisen lunttauksen varalta, vaikka nämä varttuneemmat oppilaat olivat varmasti jo oppineet, että Iyashiin tunneilla ja kokeissa lunttaaminen oli ehdottoman rangaistavaa. Ja se rangaistus olisi tuntuva. Kun hän oli lukenut oppilaille kysymykset, rajoittui opettajan tehtävä tarkkailuun. Hän halusi pistokokeidensa sujuvan ilman minkäänlaisia häiriöitä.

[Anttu]

Ichi.

Se oli ollut melkein hyvä päivä siihen asti - sikäli, kun koulun seinät eivät olleet kaatuneet sateen ja alkavan myrskyn alla.

Suurin osa ympärillä olevista oppilaista huokaili tuskastuneina lähes kaikelle mahdolliselle; ulkona olevalle ilmalle, sille, että olivat raahautuneet oppitunnille ja niin edelleen. Muiden oppilaiden joukossa istui huppu puoliksi päältään valahtaneena tummansinistä tavoittelevat hiukset omaava, suunnilleen teini-ikäinen poika. Muiden oppilastoverien tuskaillessa Ichi hieroi ohimoitaan, kuin se olisi auttanut häntä heräämään koko päivän kestäneestä väsymyksestä. Eikä ulkona riehuva pieni myrsky auttanut asiassa lainkaan. Sinitukkainen oli melko varma, että vaikka oli kyseessä hänen koulu-uransa yksi epämiellyttävimmistä opettajista, voisi hän sallia itsensä torkahtaa jossain vaiheessa tätä turhaa oppituntia.
Mutta toisin kävi ja nyt Jikankin voihkaisi puolestaan opettajansa lauseelle, painaen kätensä turhautuneesti kasvoilleen ja liu'uttaessaan sormiaan pitkin sinisiä hiuksiaan antaen samalla hupun valua täysin pois päästään. Alussa hänen hiuksiensa väri oli kummastuttanut muuta koulun porukkaa, mutta vähitelleen häneen oltiin totuttu ja tultiin myös näkemään, ettei hän ollut ainoa, joka osasi käsitellä shokkivärejä. Hyvänä esimerkkinä tuo luokan etuosassa seisova, kylmähenkinen opettajatar.
Ichi ei ollut niitä, jotka ahkerasti tutkivat läksyksi annettuja kappaleita, joten oletettavissa oli, ettei hän ollut avannutkaan kirjaa sen jälkeen, kun oli viime tunnilla saanut sen suljettua. Paperilapun eteensä saadessaan poika nosti sen toisella kädellään vähän enemmän silmiensä tasalle, kuin olisi yrittänyt katsoa olivatko vastaukset piilotettuna johonkin. Siinä missä muutkin pähkäilivät vastauksia, yritti Ichi enemmän tai vähemmän vaivalla miettiä oliko kuullut joitakin asioita edellisiltä tunneilta ja merkkasi muutaman huolimattoman vastauksen paperiin. Viimeisten kysymysten kohdalla pojan otsa rypistyi hieman tuon miettiessä, kuin olisi toivonut keksivänsä vastauksen jossakin vaiheessa, mutta mitä enemmän hän mietti, sitä turhautuneempi olo hänelle tuli.
Lopulta poika käänsi katseensa synkkänä vieressään olevaan ikkunaan, kuin olisi pystynyt kuulemaan päässään kellon tikittävän painostavasti. Ikkunan pitkäaikainen tuijotus kuitenkin oli virhe - hän ei vain itse tiedostanut sitä, ennenkuin lasi-ikkuna hänen vieressään särkyi sirpaleiksi päästäen sateen työntymään sisään ja kastelemaan paitsi pikkuhiljaa hänen vastauslappunsa, myös hänet itsensä. Ja eteenpäin katsahtaessaan Ichi tiedosti pian myös muiden luokan ulkoseinällä olevien ikkunoiden rikkoutuneen samalla tavalla. Pojalla ei ollut aavistustakaan miten niin oli ylipäätäänkin käynyt, mutta siitä huolimatta hän tajusi, kuinka pulassa saattoi sillä hetkellä olla.

[Watson]

Luokan edessä istuva, haukan katsettaan harjoittava nainen ei osannut kiinnittää mitenkään huomiota Ichiin. Miksi olisi osannut, heillä ei ollut luetteloa oppilaista jotka omasivat taikavoimia ja jotka eivät. Hän siis tarkkaili luokkaa yhtälailla ja vilkaisten pian pöytänsä laatikkoon. Siellä oli nätillä sametilla verhotussa rasiassa mustapuinen taikasauva. Niin, se väline jolla hän retuuttaisi lunttaajaa loppu oppitunnin ajan pää alaspäin katosta.
... Ei nyt sentään. Kunhan leikitteli ajatuksella että saisi kurittaa noita kurittomia otuksia. Joilla ei välillä tuntunut olevan minkään sortin moraalia saati kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan, ja sekös risoi tätä hieman kaavoihin kangistunutta naisopettajaa.

Laatikkoon kurkistaminen osoittautui kohtalokkaaksi virheeksi. Kun silmät irrottivat katseensa luokasta, kuului monta äänekästä lasin särkymisen ääntä peräkkäin. Tiukka katse pongahti takaisin ja nainen ponnahti ylös, vedettyään samalla taikasauvansa kimonon hihan peittävään käteen. Luokassa paperit lentelivät sinne tänne ikkuna-aukoista tulevan vedon johdosta. Oppilaat olivat varmasti riemuissaan. Ainakin toistaiseksi, kun Iyashiilla oli täysi työ tehdä noille ikkunoille jotakin. Kevyt kädenheilautus, kädellä jossa taikasauva todellisuudessa oli, ikkunan suuntaan. Vettä ei enää satanutkaan reunimmaisten oppilaiden niskaan. Vesi ei enää pyrkinyt sisään luokan ikkunoista. Taitavaa vedenhallintaa, rehtorin käskyistä välittämättä. Tämä oli hätätilanne. Ja sen hoidettuaan tuo kääntyi oppilaita kohti.

Opettajan katse kertoi varmasti kaiken. Hän oli raivoissaan. Tummanlilat silmät tapittivat oppilaita lähinnä raivon vallassa.
"Kuka..."
Iyashii aloitti lauseen hyvin tyynesti, kuten aina vihaisena. Painottaakseen koko luokalle kuinka vihainen todellisuudessa oli.
"Kehtasi... Kuka teistä kouluttamattomista taikaihmisen rääpäleistä tunnustaa? Mahtoi olla hauska vitsi mutta minua EI naurata. Ja kukaan ei poistu luokasta ennenkuin joku tunnustaa. Ja voin kokeilla taikavoimianne, voi kyllä, pystyn selvittämään puhutteko totta."
Tiukka ja korotettu äänensävy ole naisen auktoriteetin valtti. Hän ei pyrkinyt haukkumaan oppilaitaan, vaan halusi tähdentää että ei suvaitsisi mitään niskoittelua juuri nyt keneltäkään.

"Tunnustuksia vai istummeko täällä päivällisenkin ohi?"

[Anttu]

Normaalisti se nyrpeä ilme Ichin kasvoilla oli tipotiessään, kun tuo oli tullut saaneeksi päälleen lasinsirpaleita ja kaiken lisäksi vettä satoi niskaan jonkin aikaa. Ehkä hän oli ansainnut sen, mutta toisaalta - sehän oli vain kohtalokas vahinko.
Se siitä pistokokeesta. Ikkunan puoleisten ja heidän lähellään istuvien oppilaiden paperit olivat lennelleet toiselle puolelle luokkaa ja joitakin lojui lattialla likomärkinä. Hyvin läksynsä lukeneilla oppilailla olisi seuraavaksi vuorossa murjotus siitä, kuinka kaikki oli kirjoitettu turhaan nyt, kun paperit olivat piloilla. Heti jahka selviäisivät muiden tapaan siitä hämmästyksestä, joka oli keskeyttänyt heidän pistokokeensa.
Iyashii ei ollut selvästikään mielissään ja tuon äänensävy viestitti kaiken olennaisen - jonka johdosta luokkaan laskeutuikin järkkymätön hiljaisuus. Muiden ilmeistä näki, ettei heitä todellakaan naurattanut.

Sinihiuksinen yhtä värikäs katse harhaili muissa huomattavasti hermostuneemmin, kuin kenenkään muun. Siitäkin huolimatta, että hän onnistui yleensä peittämään tunnetilansa. Hänen onnekseen oppilaat katselivat toisiaan, kuin vastauksia ääneti etsien ja jostain syystä Ichi arveli useimpien kohdistuvan hetken päästä itseensä. Miten arvattavissa olevaa, luokan häirikköön kiinnitettiin eniten huomiota juuri sillä hetkellä ja joku tyttö kohottautui hieman pulpetissaan eturivissä. Ilmeestään päätellen tuo ei pitänyt siitä, että hänen lappunsa oli tällä hetkellä jossakin luokan nurkassa läpimärkänä.
" Hän se oli!"
Sillä hetkellä pojan teki enemmän kuin paljon sulkea tuon tytön suu, mutta hän ei tehnyt sitä. Sen sijaan Ichi loi salamoivan katseen tuohon asian ilmoille möläyttäneeseen tyttöön hampaitaan hieman yhteen purren.
" Todista se."

[Watson]

Iyashii ei edes muistanut yhden koulun pahimmista häiriköistä olevan tässä luokassa juuri. Se oli ihme, miten moinen pääsi unohtumaan. Ehkäpä sen takia että Ichi oli kerran elämässään ollut hiljaa ensimmäisen vartin tunnin alusta.... Lilat silmät tarkkailivat luokkaa varsin demonisina, ja ehkä silmien erikoinen väri antoi lisää tiukkuutta ja hyytävyyttä jo valmiiksi jäätävään katseeseen. Jos katse voisi tappaa, makaisivat kaikki oppilaat kuolleina juuri nyt siinä missä olivat istuneet.

Hiljaa tuo asteli oppilaiden seassa, mulkaisten jokaista pahasti ohi mennessään. Kun eräs tyttö rohkeni eturivistä nousta, ja niin sanotusti paljasti Ichin. Katse kiiri tuohon sinipäiseen.
"Ai. Sinäkin olet vielä näillä tunneilla.. Ainiin, reputit viime vuonnakin."
Äänensävyssä oli hitunen pettymystä, hän oli jo melkein toivonut vaihtelua iänikuiseen Ichin kanssa kinaamiseen. Että tuo lapsi osasi NIIN ärsyttää tätä naista joskus.
"Sinun voimistasi minun ei tarvitse edes epäillä, olet räjäytellyt tavaroita enemmän kuin kukaan täällä."

Puhuessaan nainen asteli pelottavan nopeasti taululle, otti liidun käteensä ja alkoi kirjoittaa läksyjä. Nelkä sivuinen aine uskontojen ja itämaisten taistelulajien yhteydestä toisiinsa. Tekoaikaa viikko.
Luoja ei ihme että oppilaat vihasivat häntä!
"Kehottaisin tekemään tämän hyvin. Annamme pian arvosanat ja ette suinkaan halua että tästä tulee huono numero kun pistokokeetkin keskeytyivät.."
Ääänensävy jopa pelotteli oppilaita. Pelotteli nuo tekemään hyvää työtä jotta noiden ei tarvitsisi tuon erään pojan tapaan istua useampaa vuotta samoilla tunneilla.

"Muut voivat poistua, pahasti akstuneet voisivat hakea varmuuden vuoksi jotain lämmintä juotavaa keittiöstä vaihdettuaan kuivat vaatteet. Semai jää tänne."
Viimeinen lause ei lienyt yllätys. Hän seurasi oppilaiden poistumista luokasta ja noiden poistuttua katse siirtyi ainoaan raukkaan joka oli joutunut jäämään luokkaan. Hiljaa kimonoon pukeutunut nainen asteli tuon luo.

"Veisin sinut rehtorille jos hän olisi paikalla tänään. Sattumoisin hän ei ole - joten saan määrätä rangaistuksen itse. Minusta kohtuullista olisi että siivoaisit siivoojien valvonnassa tämän luokan, ja tulisit huomenna jälki-istuntoon asevarastolle kahdeksalta."
Katse kertoi kaiken - vastaväitteitä ei suvaittu mutta osittain Iyashii myös odotti niitä. Hän oli kuullut niitä tuon pojan suusta usein.

[Anttu]

Juuri sillä hetkellä sinipäinen toivoi kovasti, että hän olisi voinut lennättää pulpettinsa päin mokomaa vasikkaa. Tuo vaikutti niin tyytyväiseltä itseensä, mutta odottakoon vain, kun poika saisi tuon käsiinsä..
" Ai? En huomannutkaan", poika totesi takaisin opettajalleen jostakin syystä enemmän, kuin tympääntyneen kuuloisena, kuin olisi ollut Iyashiin vika, että hän sattui vieläkin istumaan näillä tunneilla. Ichi ei inhonnut mitään niin paljon, kuin sitä että hänestä puhuttiin, kun muut olivat läsnä. Vaikka hänenhän vikansa oli, että hän oli tehnyt tunneilla ties mitä, mutta ei ollut silti reilua, että hän joutui kärsimään taas, vaikka tämänkertainen todellakin oli vahinko - ainakin pojan omasta mielestä.
Siinä vaiheessa, kun opettaja oli siirtynyt taas jossain vaiheessa taulun luokse (Ichi oli melkein varma, että tuo oikeasti katosi paikasta toiseen, kun kukaan ei katsonut), tajusi sinihiuksinen istua takaisin alas paikalleen ja kirjoitti puolihuolimattomasti kotitehtävät laukustaan ottamalle paperilapulle, koska pulpetilla olleet sattuivat olemaan läpimärkiä.
Semai jää tänne, Ichi pystyi jo luonnollisesti ennustamaan lauseen lopun ja lysähti nojaamaan taaksepäin tuolissaan puuskahtaen. Voi, että miten hän inhosikaan tätä.

Merensiniset silmät jäivät seuraamaan, kun luokka tyhjeni vähitellen ja Ichi nyhjötti kiltisti paikallaan. Ei tuo koskaan oikeasti ollut yrittänyt livahtaa pois ja hän tiesi että Iyashiin seurassa se oli mahdotonta. Naisen puhuessa poika katseli kynsiään, kuin ne olisivat olleet hyvinkin kiinnostavat - ja taatusti olivatkin saarnoihin verrattuna.
" Aamulla vai illalla?" Tyhmät kysymykset, niissä Ichi oli varsinainen mestari. Tämä ei ollut sitä ärsytyksen tasoa, missä hän normaalisti olisi pitäytynyt tässä vaiheessa, kun joku antoi hänelle jälki-istuntoa. Ihme kyllä ainoatakaan vastaväitettä ei kuulunut pojan suusta - vielä tässä vaiheessa.

[Watson]

Iyashii ei olisi jaksanut katsella tuota hieman nenäkästä lasta enää hetkeäkään tunneillaan, mutta jos hän heittäisi tuon nyt ulos oppitunneiltaan, se olisi taas seuraavilla kursseilla edessä. Ehkä antaisi hän olisi jo antanut Ichille kurssista alimman hyväksytyn arvosanan päästäkseen tuosta, eroon, jos se kuuluisi hänen tapoihinsa. Mutta hän ei halunnut joustaa tuollaisen oppilaan takia.

"Älä puhu minulle noin, se ei ole minun vikani ettet onnistu saamaan itseäsi läpi millään keinolla! En ymmärrä, onkohan tämä peräti kolmas kerta kun istut täällä? Oletko tyhmä, jälkeenjäänyt vai kenties molempia kun et saa näitä asioita kalloosi sen vertaa että säästäisit meidän molempien hermoja?"
Kyllä, Iyashii oli nyt varsin ärsyyntynyt ja antoi itsensä purkaa sen oppilaaseen. Koska Ichi oli purkanut turhautuneisuuttaan häneen useammankin kerran vuosien aikana.

"Ja mitäs luulet? Illalla tietysti. Valitettavasti en voi tulla itse heti vahtimaan, mutta tyttäreni on siellä. Annan hänelle ohjeet mitä sinun tulisi tehdä, tulen itse hieman myöhässä."
Nainen oli puhuessaan kävellyt (tai pikemminkin näyttänyt liitävän) Ichin pulpetin eteen ja laskenut hennot mutta lihaksikkaat kämmenensä pöydän pintaa vasten. Niistä huomasi että niissä oli voimaa - ja tottumusta käsitellä mitä tahansa asetta.

"Eli älä yritä mitään temppuja. Sinun pitäisi kyllä tietää Hisa voi halutessaan heittää sinut seinälle. Joskus minunkin tekisi kieltämättä mieli."
Äänensävy alkoi jo pehmetä, mikä oli harvinaista, naisen keskustellessa tuon pojan kanssa, joka oli moneti ollut ajaa hänet hulluuden partaalle.
"Onko sinua koskaan opetettu hillitsemään taikuuttasi, ettei tällaisia vahinkoja enää kävisi?"
Iyashii sanoi hymyillen. Hänen mielestään taikuutta omaavien oppilaiden pitäisi saada opetusta taikuutensa hallitsemiseen ja käyttämiseen.

"Jos ei, jälki-istunnosta on todella sinulle hyötyä."
Ichi voisi huokaista helpotuksesta. Tuo ei joutuisi puhdistamaan miekan teriä yömyöhään.

[Anttu]

Ichi nojautui jälleen taaksepäin tuolillaan, naputellen järsittyjä kynsiään vasten kosteaa pulpetin pintaa. Hän oli itse melko tietoinen siitä, kuinka mielellään opettajat joustivat hänen suhteensa - jotteivat näkisi häntä enää tunneillaan. Mutta oletettavasti Iyashii oli erilainen. Tai no, ainakin jossakin suhteessa. Siniset hiukset heilahtivat, kun poika kallisti päätään. Luoden huulilleen niin ivallisen hymyn, että oli sanomattakin selvää, että olisi ollut parasta tukkia hänen suunsa sillä hetkellä.
" Eikai opettaja nyt meinaa, että minä olisin tyhmä? Eikai tässä älykkyydestä ole kyse?" Jossakin määrin hän oli kylläkin oikeassa, Ichi olisi voinut hyvinkin olla huipputason oppilaita. Jos hän olisi vain keskittynyt opiskeluun, eikä siihen miten tuhoaisi koulunkäyntinsä.
Ehkä hän oli hukkaan heitetty lahjakkuus ja syynä siihen oli se, ettei kukaan pysynyt hänen rinnallaan. Mutta kuinka voisi, kun hän itse oli tälläinen kaikkia kohtaan? Oli tälläinen koko maailmaa kohtaan. Ja pyrki selviämään ainoastaan yksin. Ja olihan hän rohkea.. omalla tavallaan. Tai ainakin yritti olla. Sinihiuksinen ei ottanut itseensä opettajan kommenteista vaan antoi niiden mennä täysin ohi korvien. Kuin koittaen vakuuttaa itselleen, ettei syy ollut hänen vaan opettaja oli muuten vain turhautunut.

Opettajan seuraavien sanojen kohdalla velhopojan toinen kulma kohosi hieman. Hän oli ehkä hieman loukkaantunut siitä millaisia mielikuvia ihmiset omasivat hänestä ja uskoivat vielä niihin. Vaikkeivat tunteneet häntä juuri lainkaan. Vaikkei hän sanonut mitään, niin oli hänelle itsestään selvää, ettei hän vaivaisi mielellään muita oppilaita tempauksillaan. Ja jos hän temppuilikin, niin ei taatusti sellaisten ujojen tyttöjen seurassa, kuin Hisa. Oli tuo häntä vahvempi tai ei.
Iyashii hymyili taas - vaikka se ehkä oli hyvä merkki siitä, minne suuntaan heidän keskustelunsa oli menossa - hänen silmiinsä se oli täysin tekopyhää ja nälvivää. Tapahtuisiko tälläisiä jos heitä opetettaisiin? Auttoiko kukaan häntä ylipäätään missään hyväntahtoisesti? Ei. Ehkä kukaan ei vain yksinkertaisesti jaksanut häntä niin kauaa, että olisi päässyt näkemään, että hänkin osasi olla ihmisiksi.
" Oliko muuta?" Se tuli vaistomaisesti hieman tylysti ja ikävästi, mutta kuten Iyashii, myöskin Ichi vaikutti rauhoittuneelta ja hänen äänensä oli ehkä aavistuksen verran kiitollisempi ja kunnioittavampi. Ei paljoa, mutta vähän.